Meillä oli kotona surunpäivä sunnuntaina. Meillä on koiran lisäksi kolme punakorvakilpikonnaa, joista yksi n. 15-vuotias Nirppanokka-neiti väsähti tähän meidän touhuun sunnuntaina. Lauantaina kaikki oli vielä hyvin, se söi ja räpisteli ihan normaalisti. Sunnuntaina siivosin isojen konnien akvaarion ja konnat saivat olla lattialla jaloittelemassa sen aikaa. Illalla aloin sitten etsiä konnia, koska ne saattavat päivän aikana kömpiä mitä ihmeellisimpiin paikkoihin piiloon. Ne ovat hyvin arkoja eläimiä eivätkä juuri arvosta syliinottamista ja paijaamista vaan sähisevät kuin vihaiset kissat ja joko vetäytyvät kuoreensa tai alkavat räpistellä ja potkia yrittäen pötkiä pakoon. Toinen neideistä ei kuitenkaan reagoinut mitenkään lähestymiseeni ja otettuani sitä taaksepäin retkottavasta takajalasta kiinni ilman, että se olisi asiaan reagoinut mitenkään, aloin huolestua. Mieheni tuli myöskin katsomaan konnaa ja otti sen syliin, vei vessaan juoksevan veden alle. Konna reagoi enää vähän päätää liikuttamalla ja aukomalla pari kertaa suutaan. Päätettiin laittaa neiti kenkälaatikkoon pyyhkeen alle lämpimään pannuhuoneeseen, jos olisi nyt vain ollut kyseessä jokin lämpöshokki tms. Illan edessä selvisi kuitenkin ettei neiti sieltä laatikosta enää pois kömmi ja maanantaiaamuun mennessä se oli laittanut silmät kiinni ja raajat ja pää retkotti ulkona. Peiteltiin se pieneen arkkuunsa ja haudattiin kuusen juurelle tuohon etupihalle, mistä se voi sitten vahtia jäljelle jääneitä elukoita ikkunasta katsellen. Töistä ostin haudalle pienen lyhdyn ja väliaikaista kiven virkaa laitettiin toimittamaan yksi pihalaatta ja kukkapenkissa kesällä ollut kilpikonnapatsas.

Yllättävän koville pienen eläimen äkkinäinen lähtö vain ottaa. Onhan toki kyseessä eläin jota olen 11-vuotiaasta asti hoitanut, mutta tätä eläintä ei oikein voi väittää miksikään tuitui-lemmikiksi,se ei ole elämänsä aikana kokenut kovinkaan paljon hellyyttäviä rapsutuksia ja paijauksia. Jos nyt rumasti sanotaan, konnat ovat akvaarioineen vähän niinkuin osa sisustusta, huonekaluja, joiden paikkaa on pitäny tarkasti zoomailla jokaisessa asuntoesittelyssä missä ollaan käyty. Jokaiselta vuokranantajalta on pitänyt kysyä saako asuntoon tuoda 350-litraisen akvaarion, joka tulee aina olemaan puolillaan vettä. Neljä kertaa olen ressannut muuttokuormaa kasatessa, että akvaario säilyy ehjänä ja neljä kertaa sitä kuormaa purkaessa olen jännityksellä alkanut täyttää akvaariota toivoen ettei mikään nurkka vuoda. Neljä kertaa nämä kaksi isompaa konnaa on myöskin pakattu omaan laatikkoonsa ja joka kerta on pitänyt varmistaa, että laatikko on kunnolla topattu, ettei konnat saa kylmää. Joten, okei, myönnetään, tuossa on jo tarpeeksi syitä sille miksi sunnuntaina ja vähän maanantainakin tuli tirautettua kyyneleitä. Miehenikin, joka on asunut konnien kanssa nyt vasta kolmisen vuotta, myönsi haudankaivajan homman käyneen raskaaksi ja itkettäväksi.

Aikaisemmin olen joutunut kerran hautaamaan lemmikkini. Olin 8-vuotias ja kultahamsterini päätti päivänsä jouluaaton aattona. Ei kiva joulu 8-vuotiaalle. Ajoittain värisen pelosta, kun ajattelen sitä päivää, joka toivottavasti olisi vasta usean vuoden päästä edessä. Jos hamsterin ja kilpikonnan kuolema on raskasta, kuinkahan raskasta tulee olemaan kun tuo taloutemme irtokarvakone joudutaan joskus laittamaan ikiuneen? Toivon todella, että sen kanssa olisi yhtä pitkä, tai pidempikin, yhteinen taival kuin enkelikonnan kanssa oli eikä eteen tulisi tilannetta, että nuori eläin pitäisi esimerkiksi sairauden takia lopettaa ennen aikojaan. Vaikka jokaisesta eläimestä on vaivaa ja välillä riesaksi asti, ei niitä hankita ilman syytä, ei niitä hankita vastentahtoisesti. Se vain on sen ihmisen, joka eläimen on kotiinsa hankkinut, ikävä velvollisuus huolehtia nelijalkaisesta ystävästään myös viimeiselle matkalleen. Mutta se hyvä puoli asiassa on, että eläimen kuollessa omistajalle toivottavasti harvemmin jää huono omatunto tai asioita, jotka olisi pitänyt tehdä tai sanoa, toisin kuin ehkä läheisen ihmisen yllättäen kuollessa.

Tosin toinen meidän konnaneideistä ei nyt ikinä ehtinyt omassa pihassa polskimaan ulkoaltaassa, kun se projekti lykättiin ensi kesälle.