Yhdestä minulle tärkeästä asiasta olen unohtanut kokonaan kirjoittaa kaikkien muiden ajatusten keskeltä. Ulkona alkava syksy ja lupaavasti lentelevät koivunlehdet vetävät suunpieliä aina välillä ylöspäin. Se syksy on ihan kohta täällä ihan virallisesti!! JES!

Mutta siis piti kirjoittamani musiikista, elämän yhdestä eliksiiristä. Viime aikoina on tullut osteltua levyjä pitkästä aikaa ja samalla huomasin, että minusta on tullut näin vanhemmiten vähemmän kranttu musiikin suhteen. 10 vuotta sitte soittimessa pyöri oikeastaan vain yhdentyyppinen musiikki: heviä jossain olomuodossa. 10 vuotta sitten valtavan mahtavaa oli kaikki vanha ja ihan oikee hevi, toisin sanoen kauhean moni ikäiseni ei tiennyt mikä ihme on Led Zeppelin ja miksi ihmeessä kuuntelin jotain Janis Joplinia. Levyt löytyvät edelleen tuolta hyllystä, tosin kuuntelen niitä oikeastaan vain sillon kun tiedän, ettei kukaan muu ole kuuntelemassa ja volat voi lyödä kaakkoon. Vanhoista klassikoista on tullut herkkupaloja, joita ei missään nimessä pidetä taustamökänä vaan niitä KUUNNELLAAN ihan oikeasti mahdollisimman harvoin, että ne pitävät yllä taideteoksen arvonimeä.

Ihan viimeisimmän vuoden aikana levyostosten teemana on ollut aika poikkeuksetta naispuoliset singer-songwriterit ja äänet. Koska päällimmäisenä laulun pitää kuulostaa joltakin. Sen pitää saada iho kananlihalle ja siitä pitää tulla sellainen olo, että voi kun mullakin olisi tuollainen ääni. Hyvinä esimerkkeinä äänistä voisi antaa ainakin Duffyn, Paloma Faithin, Adelen, Lissien, Amy Winehousen, Chisu on loistava suomalainen ääni, ei Jenni Vartiainenkaan huono ole. The Ultimate Voice on tietenkin suomalaisista Jorma Kääriäinen ja kukas muu kuin kuningas itse. Jos joku väittää ettei vanhempi Presley saa ihoa kananlihalle, valehtelee.

Äänen lisäksi on olemassa kappaleita, biisejä, joita pystyy kuuntelemaan miljoona kertaa peräjälkeen ja joka kuuntelukerralla ne vain ovat aina vain parempia. Yleensä nämä kappaleet  kuuntelee puhki, jolloin ne unohtuu puoleksi vuodeksi tai pidemmäksi aikaa ja aikaa myöten ne muuttuvat sitten niiksi järkäleiksi, joita kuunnellaan tunteella tai joista vanhingossa kuullessaan muistaakin mikä järkkymahtava biisi se olikin. Tai sitten ne on vain niin koukuttavia kertosäkeistörallatuksia, että niistä alkaa vain pitää sen takia. Tällä tavalla olen selvittänyt nyt Lady Gagan vaikutusvallan. Biisit on niin peruspyllynheilutusrallatuspoppia mutta kun niihin lisätään ladygagaelementti ei niiltä voi välttyä millään! Voisi siis sanoa, että olen selvittänyt gagaismin syvimmän olemuksen enkä yhtään häpeile myöntää, että yksi musiikillinen luuranko kaapissani on The fame monster-levy. Toinen ihan tuore havainto on se, miksi Nylon Beat oli karmeinta mitä joskus tiesin, mutta Erinin soololevy oli yllätän hyvä ja varmaankin seuraava levyhankinta hyllyyni. Nylon Beatissahan oli Erinin lisäksi toinenkin tyttö, se vaalea honottaja ja nyt kun se vaalea honottaja on kuviosta pois, homma toimii. Erinin Vanha nainen hunnigolla tulee olemaan aika potentiaalinen pakko-kuunnella-vielä-kerran-biisi.

Joskus teininä katselin aika mustavalkoisesti sitä mitä musatelkkarista tarjottiin ja odottelin vain "oikeaa" musiikkia eetteriin. Ehkä näin vanhemmiten minusta on tullut jotenkin lepsumpi tai sitten mustavalko on vaihtunut multicolouriin. Se, mitä en kuuntele alkaa olla aika suppealla alalla. Hiljaiseksi veti kun kaksi legendaa vaihtoi toiseen kuoroon, onneksi tuli käytyä Kari Tapion lavatanssikeikalla viime vuonna. Nykyään saatan jäädä jumittamaan jotakin sieltä musakanavaltakin kuulemaani.

Lopuksi muutama tämän hetken pakkotoistokappale:

John me: Love is my drug

Erin: Vanha nainen hunningolla

Adele: Someone like you

Lissie: When I'm alone

Lady Gaga: Born this way

Bruno Mars: Lazy song

Katy Perry: Hot and cold

Hurts: Sunday

Hurts: Stay