Joulu tuli ja meni. Meillä sitä vietettiin aivan mahtavissa merkeissä. En ollut kertaakaan ressaantunut, en katsonut aattona kertaakaan kelloon ja sain nukkua päikkärit ihan rauhassa omalla sohvalla. Saimme siis olla ihan rauhassa kotona keskenämme. Lahjoissa ei varsinaisesti kylvetty, mutta niinkuin olen jo aikaisemminkin tainnut mainita, näin vanhemmiten niiden lahjojen edelle menee joulufiilis.

Ressitön joulu osa 1

Tosin fiilis oli hieman hukassa tänä jouluna. Ulkona näytti pikemminkin siltä, että olisi maalis- kuin joulukuu ja kinkun paistumista odoteltiin tekemällä pihahommia. Ihan ei ekana tule mieleen, että tyhjäänpä näin jouluaaton kunniaksi nyt vihdoin ja viimein nuo kukkapurkit kompostiin ja ihanaa, kun koirakin löysi pihan kuraisimman paikan, missä kaivella. Eli jotakin siis puuttui muuten niin rennosta joulutunnelmasta ja olohuoneeseen rahdattu joulukuusikin menetti hiukan loistettaan, kyntteliköstä puhuttamattakaan. Olisikohan siihen koko varsinaisen joulun juhlinnan lomassa muistettu kaksi kertaa laittaa virta päälle. Joulupäivän aamulenkki koiran kanssa päätyi tietenkin kylppärin kautta, rapaista koiraa ei vaan voi päästää sohvalle pyörimään. No onneksi sentään vuosi vaihdettiin sitten sankassa lumisateessa. Tuntui, että kaikki lumi mitä oltiin kolme kuukautta hartaudella odotettu tuli alas kerralla ja saihan siitä talvesta nauttiakin kaksi päivää, kun sitten lykkäsi loskakelin ja plussa-asteet taas jälleen kerran kehiin.

Huomasin, että minulla on vielä hieman kehitettävää tässä ressitömän joulun kehittelyssä. Lumen puutteelle en mahda mitään vaikka se tulisi olemaan vakio joka vuosi tästä lähtien, mutta siihen kotona olemiseen voin kai jotenkin vielä vaikuttaa. Vaikka aatto saatiinkin olla rauhassa kotona, aattoa seuraa vielä kaksi pyhäpäivää, joka taas tarkoittaa ateriaa molemmille päiville eri osoitteissa. Olen siis hieman ristiriitaisissa tunnelmissa, että onko aaton järjetön ravaaminen hyvä asia vai se, että kaksi seuraavaa päivää saa sitten viettää valmiiksi katettujen pöytien ääressä. No,ehkä edellisvuosista oppineena, tämän vuotinen järjestely oli parempi. Edes se aatto oli rauhallista kotona olemista. Eihän minulla toki ole mitään sitä vastaan, ettäjoku haluaa tehdä meillekin asti ruokaa, mutta saisinko joskus, edes joskus jossain vaiheessa lähitulevaisuutta, olla rauhassa kotona kolme päivää jouluna? Ehkä suhtautuisin asiaan eri tavalla, jos asuisimme toisella puolella Suomea vanhemmistamme ja näkisimme heitä harvoin tai jos minulla ja miehelläni olisi rauhallinen elämänrytmi ja yksinkertaisesti ehtisimme olla enemmän kotona rauhassa. En tiedä. Tai sitten saan syyttää tästä kaikesta nyt pesänrakennusviettiäni ja asioita, joita en voi alkaa tekemään entiseen malliin, koska minun pitää oikeasti olla varovainen eikä riehua saa. Ja tästä syystä ne asiat uhkaa jäädä tekemättä. No, oli syy mikä tahansa, tämä joulu on ollut monella tapaa kummastusta herättävä.  Ensin puuttui lumi, joten puuttui osa fiiliksestä, mutta onneksi puuttui iso ressi ja aikataulu ja onneksi kerrankin miehelleni ostamani lahjat olivat edes melkein samalla viivalla hänen minulle ostamien kanssa, eikä minun tarvinnut potea huonoa omaatuntoa hänelle ostamistani pitkistäkalsareista.  Mutta kaikesta huolimatta, kun nyt katson ikkunasta ulos, maa on valkoinen. Märkä ja loskainen, mutta valkoinen. Taidanpa hetken fiilistellä joulukuusen vieressä vielä näin jälkikäteen, ennenkuin on aika heivata se.