En ole koskaan häpeillyt sitä tosiasiaa, etten osaa käyttää tietokoneita tai ymmärrä niistä mitään. Koska se tosiaan on tosiasia ja vaikka kuinka yritän, ei minua saa kiinnostuneeksi siitä miten jonkun tiedoston voi tallettaa muistitikulle tai mistä johtuu, että tulostimen tulostusjono menee tukkoon. Olen vain kiinnostunut siitä, että kun painan "Tulosta"-kohtaa, tulostin sylkee sisuksistaan paperin pihalle ja siitä, että paikalla on joku, joka voi seistä selkäni takana ja sanoa mistä pitää painaa, että tiedosto tallentuu tikulle tai jonnekkin muualle. Olen toki huomannut, että nykyaikana on aika hankalaa olla peukalo keskellä kämmentä tietokoneiden kanssa ja osoittaa täyttä kiinnostumisen puutetta kun puhe tulee älypuhelimista, joissa on kosketusnäyttö. Omistan kännykän, jolla voi soittaa ja vastata puheluihin, vastaanottaa ja lähettää tekstiviestejä, kameraki siinä on, mutta kuvista tulee hieman sumeita ja epäselviä. Radiotakin kännykälläni voi kuunnella, jos sattuu omistamaan oikeanlaiset kuulokkeet. Mutta muuten se on niin peruskännykkä kuin vain nykyaikana on mahdollista, siinä on isot ja selkeät näppäimet, joiden painelu ei tuota tuskaa ja vaivaa ja peleistä löytyy tarvittaessa Tetris ja matopeli, tietenkin. Olen ollut sitä mieltä, että kaikki tekniset vimpaimet voi ottaa tarvittaessa käyttöön, kameran kuvaamista, radion musiikin kuuntelua, telkkarin ohjelmien katsomista, puhelimen yhteydenpitoa ja tietokoneen netin käyttöä varten. En ole koskaan tarvinnut sellaista laitetta, jolla kaikki nämä olisi mahdollista tarvittaessa yhtä aikaa.

Kutsukaa toki minua vanhanaikaiseksi ja ymmärrän senkin, että joillekin ihmisille älypuhelin on tärkeä työväline ja erilaisten toimisto-ohjelmien käyttö helpottaa työntekoa ja vähentää fyysisen tavaran, kuten mappien ja paperien määrää, ja arkistoa on varmasti kivempi selailla koneelta kuin arkistokaapista. Mutta onko nykyään kaikkien pakko olla perillä viimeisimmästä Iphonesta tai automaatisesti osata tehdä itselleen kotisivut? Mitäs jos ei vain ymmärrystä riitä kaikelle tietotekniikalle ja kiinnostus on pyöreä nolla opetella edes ymmärtämään? Sitten on kuulkaa aika pahasti pihalla kaikesta. Nykyään opiskelu tapahtuu verkossa, oppitunneilla tehdään tehtäviä tietokoneilla ja opiskelijalle annetaan koulun puolesta oma muistitikku käyttöön, opinto-ohjaaja pyytää siirtämään henkilökohtaistamissuunnitelman tikulle jotta hän voi siirtää sen sitten omalle tikulleen.....huhhuh... Sen lisäksi, että en koe oloani mukavaksi tietotekniikan kanssa, olen oppinut myös osaltani inhoamaan sitä. Töitäni ajoittain pätkivä nettiyhteys hankaloittaa siten, että hienot uudet nettivarmennusta tarvitsevat maksukortit eivät välillä toimi, josta taas jotkut asiakkaat suuttuvat. Aluepäällikkö on yksi kävelevä Exel-taulukko koko ihminen ja ohjelmistopäivityksiä tulee uusia harva se päivä eikä niistäkään kaikki aina toimi.

En minä nyt ihan täysin tumpelo ole tietokoneen kanssa, kuten tämän blogin olemassaolosta voi esimerkiksi päätellä. Osaan tehdä jotain, yleensä vaikeimman kautta, koska joskus olen siinä vahingossa onnistunut, enkä ole sitten vaivautunut tai halunnut opetella helpompaa tapaa tehdä samaa asiaa. Error-ilmoituksia en vaivaudu tosin lukemaan, painan vain ok:ta ja kokeilen uudestaan jos voisin errorin välttää. Yleensähän se toki toistuu. Olen monesti yrittänyt miettiä miksi minua ei vain kerta kaikkiaan kiinnosta tietokoneet, hienot kännykät, taulutelkkarit, pelikonsolit tai mikään muu joka on uutta ja hienoa ja johon liittyy jotain jossain avaruudessa pörrääviä bittejä ja juttuja. Syytä ei vain tunnu löytyvän, minua ei vaan kiinnosta tippaakaan. Kovalevyn muistin koko pitää aina havainnollistaa minulle esim. niin, että minulle kerrotaan kuinka monta valokuvaa millekin kovalevylle mahtuisi. Musiikkia on mukavempi kuunnella ihan oikeilla stereoilla konkreettisilta cd-levyiltä ja elämäni tähänastisesti ainoa 3d-elokuvakokemus oli oikeastaan epämukava, koska omien silmälasien päällä oli pidettävä järisyttävän suuria 3d-laseja. Konkreettisten tavaroiden ja luotettavan lyijykynä-ruutupaperi-yhdistelmän kaipuu on kai tulevaisuudessa yhditettävissä siihen,että lp-levyt ovat nykyään muodikkaita arvotavaroita ja niiden kuuntelu hienoa nostalgiaa.

Pelottaa vain hieman ajatella, mihin maailma on menossa seuraavina vuosikymmeninä, jos jo nyt on mahdollista lukea kirjoja sähköisesti ja kännykällä pääsee nettiin ja katsomaan telkkaria missä ja milloin vain. Onko mahdollista, että jossain vaiheessa tulee raja vastaan ja niin sanottu paluu juurille alkaa? Tuleeko se siinä vaiheessa kun ruokakaupassa ei ole yhtään ihmistä tiskin tai kassan takana tai siinä vaiheessa kun terveyskeskuksessa verinäytteen ottaa robotti? Minulla se raja on tullut oikeastaan vastaan jo nyt. Mutta oikeasti minun olisi kyllä ryhdistäydyttävä ja tultava tietokoneiden kanssa kavereiksi. Tai olisi vain muutettava suhtautumista, olisi ajateltava, että nyt kun tämän asian oppii ymmärtämään, ei  se ensinnäkään vaikeaa voi olla, sitten minulla olisi helpompaa eikä tulisi sellaista olo, että ei saatana. Mutta kun ei tosiaan kiinnosta....