- Siinä vaiheessa, kun vatsa pömpöttää siihen malliin, ettei syystä enää pitäis olla epäselvyyttä, tuntemattomat ihmiset ottavat katsekontaktin vatsaasi, eivät silmiisi. En tiedä, mitä tuosta pitäisi ajatella, ottaisiko sen kohteliaana uteliaisuutena vai hienoisena epäkohteliaisuutena. Mutta tässä vaiheessa tekisi mieli sanoa kaikille uusille tuttavuuksille, että kyllä, olen raskaana, voitko katsoa silmiini kun jutellaan, se vatsa ei sinulle osaa vastata.
- Jää lomalle heti kun mahdollista. Tai mikäli olet yli-ihminen, eikä taipumaton ja raskaaksi kannettavaksi muuttunut keskivartalo haittaa työntekoasi, ei sitten niin väliksi. Mutta itse olen nyt toista viikkoa lomalla oltuani huomannut, että kesäloman alta pois pitäminen ei ollutkaan pöllömpi idea. Mielummin sitä kotona laistaa tekemättömistä hommista kuin töissä yrittää olla mahdollisimman vähän tiellä ja keksiä tekosyitä, että hommat ei etene.
- Meijerituotanto saattaa ottaa ajoittaisia varaslähtöjä. Kannattaa siis suosia niitä 15 vuotta vanhoja kauhtuneita yöpaitoja, jotka muutenkin ovat jatkoajalla käytössä, koska se kermaa keltaisempi ternimaito ei lähde pesussa kokonaan. Muutenkin panosta rintavarustukseesi nyt ihan tosissasi. Isommat ja mukavat, mieluiten kaarituettomat ja mahdollisimman joustavasta materiaalista tehdyt liivit ovat tässä vaiheessa raskautta elämää suurempi tosiasia. Unohda hetkeksi kaikki esteettisesti ihanat ja kauniit ja rohkeat liivit, jos puolisosi on yhtään tissimiehiä, häntä ei mummoliivikausi haittaa, riittää, että ne tissit ovat esillä aina silloin tällöin.
- Vaikka ulospäin näkyvä vatsa on ehkä pienempi kuin joillakin muilla, ei se tarkoita sitä, että olo olisi yhtään sen helpompi tai mukavempi. "Normaalia" pienempi vatsa tarkoittaa vain sitä, että kanssamatkustajasi elelee vartalosi sisällä enemmän ja ulospäin näkyvä vatsa on hänelle vähän kuin parveke, jossa käydä tuulettumassa aina välillä. Olosi on mursumainen, raivotarjonnassa jo oleva vauva painaa lantionpohjaa ja hänen varpaansa hipsuttelevat jossain kylkiluidesi välillä. Väljällä pukeutumisella mahan saa vielä juuri ja juuri, jos ei kokonaan piiloon, niin ainakin esiltä pois, mutta ketterää on vaikea esittää. Extremeurheilusta käy nykyään sukkien pukeminen, säärikarvojen sheivaaminen tai varpaankynsien leikkaaminen. On päivistä kiinni kun nämä asiat eivät enää onnistu ilman ulkopuolista apua.
- Oikeastaan kaikenlainen muukin liikkuminen alkaa olla akrobatiaa ja extremeä. AInoa mikä vielä onnistuu jotenkuten, on kävely suorin vartaloin. No sekin riippuu paljon siitä, kuinka maha-asukki sillä hetkellä saattuu olemaan asettautuneena. Tikkusuorana pää alaspäin köllivä vauva tosiaan tekee kipeää lantionpohjaan ja se tuntuu siltä kuin kuvitella saattaa! Pieni pyöreä vauvan pää painaa ja tässä saa jo vähän esimakua siitä, miltä sen pienen pyöreän pään ulos työntäminen saattaa tuntua. Paineentunne ja tekisi mieli ponnistaa, tosin tässä vaiheessa tulisi vasta pissat housuun. Kyljen kääntäminen nukkuessa ei olekaan enää mikään itsestäänselvyys, varsinkin kun lapsukainen on päättänyt viihtyä oikeassa kyljessäsi. Oikealla kyljellä ei voi nukkua, koska vauva painuu kylkiluihin kiinni ja alkaa monottaa, vasemmalle kyljelle kun kääntyy, tuntuu hyvältä minuutin, kunnes vauva on muljahtanut myöskin vasemmalle puolelle. Ja itse se kyljenkääntäminen. Siihen nimittäin herää joka kerta, koska vartaloaan joutuu nyt asettelemaan mukavaan asentoon. Odotan innolla kun tähän nukkumaanasetteluun lisätään vielä 25 asteen helle...
- En muista mainitsinko jo ilmavaivoista edellisessä tekstissä, mutta mainitsenpa tuosta ruumiintoiminnasta nyt. Vatsassani on tällä hetkellä pari kiloa vauvaa ja lapsivettä, joten omille elimilleni ja ruumiintoiminnoille on normaalia rajoittuneempi tila, joten käytännössä se tarkoittaa sitä, että suolistossa olev ilma joutuu kiertämään ahtaammassa tilassa kuin normaalisti. Pierut jää ihan oikeasti vauvan takia välillä jumiin ja kauhean hauskalta ei tunnu kun näin käy ja ilmaeristys kestää noin päivän. Siinä on helppo kuvitella miltä kirurgin veitsi tuntuu vatsanahalla ilman puudutusta. Silloin ei auta muu kuin paiskata maate ja yrittää vatsaa hieroen saada kanssamatkustaja liikkumaan sen verran, että oma olo alkaa helpottua.
- En ole koskaan aikaisemmin elämässäni syönyt vatsaani ihan oikeasti ja konkreettisesti täyteen. Nyt siihen ei edes tarvita suuria ponnistuksia, sillä myös vatsalaukkusi on ahtaalla. Pitäisi siis muistaa syödä vähän ja usein eikä paljon yhdellä kertaa.
- Hössöttävä anoppi alkaa käydä normaalia enemmän hermoon. Siis ihan perusluonteeltaan hössöttävä anoppi muuttuu viikko viikolta paniikinomaisesti hössöttäväksi kunnes huomaat, ettei hänen kanssaan voi enää keskustella mistään ilman, että hän saa asiaan kuin asiaan ujutettua jotenkin sen, että olet raskaana. Ja kun otetaan vielä huomioon se fakta, että hän ollut kerran raskaana n. 33 vuotta sitten, voi olla, että vuoden 1979 neuvolaneuvot eivät ihan täysin istu tähän päivään. Ja kaksi päivää sen jälkeen kun hän sai tietää saavansa lapsenlapsen, hänen maailmansa kaatui siihen paikkaan kun en suostunut ottamaan kastemaljaa mukaani. Ja synnytyshän käynnistyy kesken verhojen vaihdon ja lapsella on samantien korvatulehduskierre, jos päähän ei laiteta myssyä ja pidetä sitä päässä siihen asti kunnes samaan päähän painetaan ylioppilaslakki. Kaikella rakkaudella, mutta ihan oikeasti, miten pidän naaman peruslukemilla kun lapsi on oikeasti maailmassa?
- Muutenkin, en tiedä johtuuko se omasta luonteestani vai vain saamieni neuvojen tasosta, mutta jo äitien neuvojen kuunteleminen on oikeesti todella rasittavaa. Onneksi oma äitini on sen luontoinen ihminen, ettei hänestä nyt saa irti mitään "no ihan kiva juttu" lisäksi, mutta esimerkiksi anopin lisäksi isosiskoni, nyt siis kahden lapsen äiti, on jo kieltänyt minua menemästä lähialueen avoimeen päiväkotiin, synnytyssairaalassa vauhkotaan hänen mielestään liikaa imettämisen puolesta ja viikonloppuna syntyneen tyttärensä takia hän "tietää nyt miltä tuntuu puudutuspiikki peräaukon reunassa" ja esikoispoikansa 2-vuotisneuvolassa oli pitänyt täytellä älyvapaita kaavakkeita siitä mitä lapsi tekee päivisin.. No ensinnäkään ei ole minun ongelmani, jos hänen perheensä päivärytmi on sen verran kummallinen, että päiväunet nukutaan illalla kuuden aikoihin ja ihmetellään kun lapsi valvoo aamuyöhon ja nukkuu iltapäivään joten onhan se toki kauheaa kun avoimen päiväkodin toiminta alkaa klo 11 aamupäivällä (hänelle sama asia kuin aamuseitsemän...). Toisekseen, synnytykseen kai kuuluu puudutuspiikit vähän sinne sun tänne ja sairaaloissa ja neuvoloissa on kai ohjeet, mitä niissä työskenteleviltä ihmisiltä odotetaan palkkansa eteen tekevän. He neuvovat saamillaan ohjeilla ja täytättävät saamiaan kaavakkeita. Minkäs tavallinen ihminen niille mahtaa. En mene nyt sanomaan, etteikö minullakin menisi niihin hermo jossain vaiheessa, mutta minulle vielä edessä olevat asiat on todella mukava kohdata, kun jo etukäteen joku vie niistä maun sen takia kun ei ole vain omalle kohdalle natsannut. No joo, näiden neuvojen takana on ihminen, joka kaksi vuotta sitten käski minun ja mieheni nauttia elämästä vielä seuraavat 10 vuotta ilman lapsia ja jonka esikoisen on periaatteessa opettanut ihmisten tavoille vaari ja joka juoksee karkuun kun häntä tullaan hakemaan mummolasta kotiin. Että en nyt menisi sanomaan onko välttämättä jokainen 32-vuotias nainen sen kypsempi äidiksi kuin 26-vuotiaskaan...
- Mikäli alkuraskauden on selvinnyt ilman pahoja turvotuksia, tämä saattaa kostautua loppupäästä. Aamuisin on veikeää kammeta itsensä sängystä ylös ja kävellä ensimmäiset askeleet limppumaisilla jaloilla. Tunne on vähän sellainen kuin olisi numeroa liian pieni nahka jaloissa. Samalta tuntuu välillä kun laittaa kädet nyrkkiin, ei yhtään ihmetyttäisi jos sormen reunasta repeäisi nahka. Normaalilla ihmisellä muistaakseni varpaat osuvat kävellessä lattiaan, raskaana olevalla varpaat pysyvät tilanteessa kuin tilanteessa varmasti lattiapinnan yläpuolella, varsinkin turvotusaamuina ja -iltoina. Kun alkaa turvottaa, kannattaa viettää lauantai-ilta jotenkin muuten kuin saunomalla ja syömällä sipsejä. Ja yksi elementti, joka saa huushollin erotiikkamittarin pomppaamaan ulos mittaristolta on tukisukat. Mutta ne auttaa ja kävelemäänkin pääsee vaivoitta, joten osta nekin samalla kun haet mummorintsikoita.
- Kaikesta tästä huolimatta, raskaanaoleminen on ihanaa aikaa. Siinä vaiheessa kun lapsi on niin iso että liikkeet tuntumisen lisäksi näkyvät vatsanahkassa, mielessäni on aivan uusi tunne. En tiedä onko se nyt sitä äidinrakkautta vai vasta ihan rakkautta yleensä, mutta se tunne kun taas jälleen kerran ymmärtää sen, että vatsassa kasvaa oma lapsi, josta puolet on sinua itseäsi ja puolet rakastamaasi ihmistä, on sanoinkuvaamaton. Se on sitä euforiaa, se on takauksetonta onnea. Se on tunne, että kohta saan jotain ihan ikiomaa ja mahdottoman rakasta. Sen euforian sivutuotteena tulee tietenkin se, että saat ostella kotiisi uusia tavaroita vauvaa varten. Tulee käytyä kaupoissa, joissa ei ole koskaan ennen käynyt ja mietittyä mitä kaikkea tarvitsee. Se euforia saa halutessaan isonkin hintalapun, mutta olen huomannut, että vähemmälläkin pärjää eikä vauva tullessaan ymmärrä nukkuuko se kaupan kalleimmissa testivoittajavaunuissa vai ihan perusmallisissa keskihintaisissa kärryissä, jotka näyttivät tukevilta ja hienoilta kaupassa. Olemme kuitenkin mieheni kanssa päättäneet, että esikoinen saa mahdollisimman paljon uusia varusteita, jotka kestävät sitten seuraava( i )lle lapse( i )lle asti.
- Kaikkein eniten tässä vaiheessa mursumamman mieltä kohottaa mieheni kommentti eräänkin turvotuspainotteisen päivän päätteeksi: "Sä oot sitten kaunis, oikeen mamma, kun sä hehkut tolleen.". Arvatkaa pakahtuiko pullataikinan sydän...
Vappuvatsa 2012
Kommentit