Kyllä, jouduin tekemään ainakin jonkin ajan mittaisen comebackin internetin yhteisöpalveluun, koska huomasin olevani ihan oikeasti pihalla asioista, joita ympärilläni tapahtuu. Olen nyt vain elellyt tässä yhden ihmisen raskauskuplassa ja kaikki arkipäivän myllerrykset ovat jääneet minulta huomaamatta ja hoksaamatta. Työpaikallani on roihunnut romanssi toisensa perään ja minä olen viimeinen, joka asian sisäistää. Olen ihan oikeasti ollut kiinnostunut, mitä joillekin tuttaville kuuluu, mutta kuulumiset ovat jääneet kuulematta, koska ei ole ollut kanavaa, jonka kautta niitä kuunnella. Ja aloin miettiä sitäkin, että kuinka sosiaalisen elämäni oikein käy kun kuukauden päästä aloitan pitkän lomani. Huonosti, jos ei ole mitää mistä voisin maailmaa tarkkailla ja mistä maailma saa minuun tarvittaessa yhteyden.

Paluu facebookkiin on tehty yllättävän helpoksi, joku jossain on kyllä ajatellut, että ihmiset on pakko saada narutettua jollain konstilla. Profiili on juurikin samanlainen millaiseksi sen jätinkin lähtiessäni, ei tarvinnut muuta kuin kirjautua sisään vanhoilla tunnuksilla. Ja myönnän kyllä kaivanneeni sitä toisten ihmisten kyyläämistä, jota facebookin käyttö suurimmalta osaltaan onkin. Mutta ehkä joku omassa facebook-käyttäytymisessä on silti muuttunut. Osaan ehkä paremmin suodattaa vastaantulevaa informaatiota ja mietin kaksi kertaa ennenkuin sanon oman mielipiteeni. En tiedä pitäisikö kiittää osaltaan tätä blogin kirjoittamista vai mitä, mutta ihan kaikkeen ei ole enää tarvetta kommentoida. Ehkei juuri sen takia, että tiedän olevan nyt toisenkin väylän, jolla voin itseäni ilmaista ihan eri tavalla. 

(Jatko 24.4.2012) Kummallista kyllä, huomasin, että minua oli todella kaivattu. Suorastaan ikävöity. Mutta kaippa se on sitten myönnettävä, että facebook on kätevä tapa pysyä yhteyksissä, koska muutamalla vilkaisulla saat tietää mitä 100 tutullesi kuuluu, ilman, että heille kaikille tarvitsee alkaa erikseen soitella ja pyytää kylään.